Interim Evaluation of the Lifelong Learning Programme

This report is the outcome of the interim evaluation of the Lifelong Learning Programme (LLP) in Finland. It covers the whole Lifelong Learning Programme, with all its sectoral sub-programmes and decentralized actions, over the period 2007–2009. The report complies with the Commission’s Guidelines for the National reports on the LLP implementation 2007–2009 (LLP-047-2009, LLP/038/JOINT/2009). It fulfils the requirements set by the Commission to all EU member states to submit a national report on the implementation of the aforementioned programme. The major objectives of the interim evaluation were: - to analyse results of the LLP achieved hitherto and to identify lessons learned and good practices; - to give recommendations for improving the execution of the current programme in the remaining stage of its implementation and - to give input for the preparation of the future programme in the field of lifelong learning. This report focuses on the quantitative and qualitative aspects of the implementation of the LLP in Finland and meets the evaluation criteria of relevance, effectiveness and efficiency. This interim evaluation was directed by the Finnish Ministry of Education and Culture, and the actual evaluation research was conducted at the Research Centre for Vocational Education at the University of Tampere. The steering group included representatives from the Ministry of Education and Culture and the Finnish National Agency for LLP (Centre for International Mobility CIMO). Overall, the evaluation of the relevance, effectiveness and efficiency of such a large programme as LLP with all its sub-programmes and actions is a challenging but certainly an essential task. An evaluation survey comprising of a total of nine (9) separate questionnaires for different sub-programmes, target groups and actions was the main tool for gathering data. Also, interviews with the national authorities as well as consultative discussions with the LLP staff of the National Agency CIMO were used for collecting knowledge about the LLP implementation. In the end an extensive amount of versatile data was reached. The different data gathering methods provided both qualitative and quantitative information for the assessment of the LLP and its sub-programmes. On the whole, the relevance, effectiveness and efficiency of the LLP implementation in Finland seem to be on a good level. The Finnish actors were effective in reaching the target groups of their sub-programmes. Related to this, it seemed that the sub-programmes are well-known among their potentially beneficiaries in Finland. In general the goals set nationally and by the Commission to the LLP and its sub-programmes were achieved in a good level. Therefore, LLP promoted both the national policy goals as well as the EU goals. In addition, the national authorities, as well as the staff of the National agency, regarded the LLP objectives to be well in line with the national policy priorities and lifelong learning strategies. One major achievement has been the increased national and international cooperation and networking between the various project actors and colleagues and overall internationalization of the Finnish educational establishments. It can be said that LLP has increased European identity among the participants. In spite of the numerous successes in LLP there were also obstacles and weaknesses in its implementation. The increased administrative burden and bureaucracy issues were obstacles that were repeatedly pointed out by the project coordinators. The management workload was regarded to be rather big throughout the LLP field. There were also concerns about the lack of effective dissemination activities and impact of the LLP results. The results seem to have rarely been utilized outside the organization that has implemented the project. Therefore, dissemination of the projects’ results remains one of the biggest challenges in the future. The cooperation between the National Agency CIMO and LLP target groups/beneficiaries seemed to function extremely well. In administrating the LLP, CIMO was mentioned throughout every sub-programme to be professionally highly competent. That is significant when implementing and promoting the LLP programmes in Finland both currently and in the future. The LLP is very important in respect to the other programmes available in Finland, especially when keeping internationalization and mobility in mind. LLP is the most prominent programme here and the other national and international programmes related to education more or less complement it. The integration of the previous programmes into one LLP seems to be a positive step and one of the main strengths of the whole LLP, as one LLP has more prestige in policy level than the previous set-up had. Finally, it clearly became evident that there should be continuity to LLP for the programme period starting in 2013. The programme integration has removed artificial administrative borders and standardised practices in a positive way, even though much remains to be done. However, the overall funding should be increased to meet the high demand and be more balanced across the LLP and its various target groups. Concerning the sub-programme brand names, the recommendation is that they remain as they now are. They seem to be well-known and have a good reputation throughout the education field in Finland. The main development suggestions for the post 2013 period are collected below: - Stability at program level, progress in integration - Increased synergy between the sub-programmes - Increase of funding and making it more balanced across LLP - Cutting down of administrative work - Development of LLPlink - Increase of project effectiveness and result dissemination and impact - Development of certificates - Better synergy between centralized and decentralized. actions - More flexible mobility durations and increase of virtual mobilit

Leadership and implementation of sustainable development at the local level.

KESTO-hanke tuotti yhteenvedon kestävän kehityksen johtamisen ja toimeenpanon malleista sekä keskeisistä teemoista suomalaisissa kunnissa. Erityistä huomiota kiinnitettiin poikkihallinnollisen ja strategisen työn kehittämiseen sekä Agenda 2030:n (YK:n kestävän kehityksen tavoitteet) mahdolliseen rooliin kunnan työssä. Hankkeen aineisto kerättiin toimintatutkimuksella, jonka haastatteluihin, työpajoihin ja kuntatapaamisiin osallistui 12 työryhmää erikokoisista ja -tyyppisistä kunnista eri puolilta Suomea. Työssä hyödynnettiin myös kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja aiempia arvioita Suomen kuntakentällä tehdystä kestävän kehityksen työstä. Hanke tunnisti kolme kestävän kehityksen johtamisen mallia, joiden kautta paikallistason työ voidaan organisoida tarkoituksenmukaisesti ja entistä vaikuttavammin. Mallit on tarkoitettu sekä kussakin kunnassa vallitsevien piirteiden tunnistamiseen että kunkin mallin toimivuuden ehtojen huomioimiseen jatkotyössä. Agenda 2030:n SDG-kehikko (Sustainable Development Goals) voi paikallistasolle sovellettuna osaltaan vahvistaa kuntien strategista johtamista ja yhteistoiminnallisia prosesseja. Kuntien tulee panostaa merkittävästi ainakin niihin poikkihallinnollisiin sisältökokonaisuuksiin, joissa on Suomen oloissa vielä paljon tekemistä ja joihin kunnilla on toimeenpanevaa valtaa.The KESTO project resulted in creating a summary of the leadership and implementation models regarding sustainable development and its central themes in Finnish municipalities. Special attention was paid to the development of cross-sectoral and strategic work as well as to the potential role of Agenda 2030 (UN Sustainable Development Goals) in the municipalities’ work. The project data was gathered through action research whose interviews, workshops, and municipal meetings were attended by 12 teams from Finnish municipalities ranging in size, type, and location. In addition, international research literature and previous estimates on the work done on sustainable development in Finnish municipalities were applied. The project identified three leadership models for sustainable development through which local-level work can be organized purposefully and in a more impactful manner. The models are aimed at both identifying the governing principles of each municipality and considering the operational conditions of each model in future work. The Agenda 2030 SDG framework can strengthen the strategic leadership and cooperation processes of municipalities when applied on a local level. Municipalities need to place significant emphasis on those cross-administrative sustainability themes where much work is still needed in Finland and where municipalities exercise executive power

Practice patterns in diagnostics, staging, and management strategies of gallbladder cancer among Nordic tertiary centers

Background and objective: Gallbladder cancer (GBC) is a rare malignancy in the Nordic countries and no common Nordic treatment guidelines exist. This study aimed to characterize the current diagnostic and treatment strategies in the Nordic countries and disclose differences in these strategies. Methods: This was a survey study with a cross-sectional questionnaire of all 19 university hospitals providing curative-intent surgery for GBC in Sweden, Norway, Denmark, and Finland. Results: In all Nordic countries except Sweden, neoadjuvant/downstaging chemotherapy was used in GBC patients. In T1b and T2, majority of the centers (15–18/19) performed extended cholecystectomy. In T3, majority of the centers (13/19) performed cholecystectomy with resection of segments 4b and 5. In T4, majority of the centers (12–14/19) chose palliative/oncological care. The centers in Sweden extended lymphadenectomy beyond the hepatoduodenal ligament, whereas all other Nordic centers usually limited lymphadenectomy to the hepatoduodenal ligament. All Nordic centers except those in Norway used adjuvant chemotherapy routinely for GBC. There were no major differences between the Nordic centers in diagnostics and follow-up. Conclusions: The surgical and oncological treatment strategies of GBC vary considerably between the Nordic centers and countries.publishedVersio

Asiakastyytyväisyystutkimus CASE: Stockmann urheilu Itäkeskus

Tämän opinnäytetyön aiheena on asiakastyytyväisyys. Työn tarkoituksena oli selvittää asiakkaiden tyytyväisyys Itäkeskuksen Stockmannin urheiluosaston asiakaspalveluun ja tuotevalikoimaan, sekä muihin asiakastyytyväisyyteen vaikuttaviin tekijöihin. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään asiakastyytyväisyyttä, palvelua ja palvelun laatua. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvantitatiivista tutkimusta ja tutkimus suoritettiin 1-28.2.09. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat urheiluosaston asiakkaat, jotka poimin satunnaisesti osastolta. Kyselyn perusteella Itäkeskuksen Stockmannin asiakkaat ovat yleisesti ottaen tyytyväisiä urheiluosastoon. Tutkimuksen tulosten perusteella urheiluosastolle tehtiin kehittämisehdotuksia. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää palvelun laadun kehittämisessä. Asiakastyytyväisyystutkimuksia tulee tehdä säännöllisesti. Näin yritys saa tärkeää tietoa siitä, kuinka asiakastyytyväisyys on kehittynyt.The subject of this Bachelor’s thesis is customer satisfaction. The purpose was to survey how satisfied customers are with the quality of Stockmann’s sport department’s customer service, product selection and other things effecting customer service. Theoretical frame of the research is formed from the customer service, service in general and quality of service. The study was executed as a quantitative survey between 1st February in 2009 and 28th Febru-ary in 2009. Survey’s target group was customers who were andomly picked out at the sport department. The response rate to the questions in the questionnaire was 100%. The results of the survey showed that Stockmann’s customers are generally satisfied with the service and the sport department in general. With the results of the survey, some improve-ments were made, such as adding more guides to he sport department. Results of the survey can be utilized when improving quality of service. Customer satisfaction surveys should be done regularly, so companies can gain important knowledge about the quality of their customer service

Kunnan itselleen ottamat tehtävät ja niiden oikeudelliset reunaehdot

Kuntalain 2 §:n mukaan kunnalla on oikeus ottaa omilla päätöksillään hoidettavakseen vapaaehtoisia tehtäviä. Tässä tutkimuksessa keskitytään kunnan harjoittamaan elinkeinopolitiikkaan, joka on tällaisen kunnan vapaaehtoisen toiminnan huomattavin osa-alue. Kunnan harjoittama elinkeinopolitiikka tarkoittaa kunnan alueen elinkeinotoiminnan edistämistä, kehittämistä ja tukemista. Elinkeinopoliittisen toiminnan tarkoituksena on houkutella kunnan alueelle uusia yrityksiä ja saada jo olemassa olevat yritykset pysymään kunnan alueella. Elinkeinopolitiikan perimmäisenä tavoitteena on edistää kunnan asukkaiden hyvinvointia lisäämällä ja turvaamalla työpaikkoja kunnan alueella. Tavoitteena on myös kunnan elinvoimaisuuden lisääminen, palvelujen tarjontaedellytysten turvaaminen ja kunnan talouden vahvistaminen, sillä elinkeinoelämän vireys vaikuttaa olennaisesti kunnan menestymiseen ja elinvoimaisuuteen. Elinkeinopolitiikkaa kunnat voivat harjoittaa mm. avustamalla ja tukemalla yrityksiä, huolehtimalla yritysten yleisistä toimintaedellytyksistä (toimitilat, tontit, energia, osallistumalla yhtiömuotoiseen toimintaan. Tutkimuksen päätehtävänä on selvittää ne oikeudelliset reunaehdot, jotka kunnan on otettava huomioon elinkeinopoliittisessa toiminnassaan. Vaikka kyse on vapaaehtoisista tehtävistä ja kuntalaissa ei ole tarkempaa sääntelyä näiden tehtävien hoitamisesta, on kunnan kuitenkin noudatettava oikeusjärjestystä myös näiden tehtävien kohdalla. Tavoitteena on siten koota yhteen ne oikeusjärjestyksen säännökset ja periaatteet, joiden vastaisesti kunta ei saa toimia vapaaehtoista elinkeinopolitiikkaa harjoittaessaan. Kunnan vapaaehtoiselle toiminnalle on oikeuskirjallisuudessa aikasemminkin esitetty oikeudellisia reunaehtoja. Tämä tutkimus osoittaa, ettei kaikkien aikaisempien reunaehtojen olemassa ololle löydy enää perusteita. Osa aikaisemmin esitetyistä oikeudellisista reunaehdoista on pohjautunut kuntalain 2 §:n ja sitä edeltäneen kunnallislain 4 §:n väljän säännöksen tulkintoihin. Tutkimus osoittaa, että kunnan on nykyisin otettava huomioon yhä enemmän oikeudellisia reunaehtoja eli toisin sanoen vapaaehtoista elinkeinopolitiikkaa koskevat oikeudelliset reunaehdot ovat lisääntyneet. Kuntalain lisäksi huomioon on otettava perustuslaki, hallintolaki, yhdenvertaisuuslaki, hankintasäännökset, kilpailunrajoitussäännökset ja valtiontukisäännökset. Euroopan unionin jäsenyys on vaikuttanut oikeudellisten reunaehtojen lisääntymiseen, sillä jäsenyyden vuoksi hankintasäännökset ja kilpailunrajoitussäännökset on saatettu Suomessa voimaan ja valtiontukisäännökset ovat osa oikeusjärjestystämme. Tutkimus osoittaa, että elinkeinopolitiikan harjoittaminen on yhä perustellumpaa ja tärkeämpää kuntalain ja perusoikeuksien eli siis kansallisen lainsäädännön näkökulmasta. Kunnan odotetaan toimivan aktiivisesti varmistaakseen työpaikkojen riittävyys ja yritysten sijoittauminen kunnan alueelle. Ristiriitaista on kuitenkin se, että keinot ja toiminnan harjoittaminen ovat entistä rajoitetumpia; kunta ei voi harjoittaa elinkeinopolitiikkaa enää niin vapaasti kuin ennen. EU-oikeus on vaikuttanut olennaisesti siihen, että keinot ja toiminnan harjoittaminen ovat rajoitetumpia. Yhä useampien oikeudellisten reunaehtojen tarkoituksena on yritysten tasapuolinen kohtelu ja yritysten välisen kilpailun turvaaminen. Lähtökohtaisesti kunta voi edelleen tukea yksittäisiä yrityksiä, jotta niiden toiminta jatkuisi kunnan alueella. Huomattavimman muutoksen elinkeinopolitiikan keinoihin liittyvissä oikeudellisissa reunaehdoissa ovat aiheuttaneet Euroopan unionin valtiontukisäännökset, jotka vaikuttavat siihen, miten ja missä laajuudessa kunnat voivat tukea tai avustaa yrityksiä. Lisäksi Euroopan unionin sijoittautumisoikeuden kautta kunta ei saa syrjiä muiden jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajia siten, että niiden sijoittautuminen kunnan alueelle vaarantuu. Kansallisessa lainsäädännössä yhdenvertaisuuden periaate on korostunut perustuslain ja yhdenvertaisuuslain myötä. Kaikkia yrityksiä olisi kohdeltava tasapuolisesti ja ketään ei saisi suosia ilman hyväksyttäviä perusteita. Kunnan olisi myös vältettävä yritysten kanssa sellaisia toimenpiteitä, jotka voisivat vaarantaa toisen yrityksen toiminnan kunnan alueella. Lisäksi kunta toimii liikelaitos- ja yhtiömuotoisessa toiminnassa kilpailunrajoitussäännösten mukaisena elinkeinonharjoittajana, jolloin kunnan on toimittava markkinoilla yksityisten yritysten tavoin ja huomioitava kilpailunrajoitussäännösten asettamat rajoitukset. Tällä tavoitellaan kilpailun vääristymisen estämistä. Lisäksi kunnan tulisi toiminnassaan välttää sellaisia toimenpiteitä, joista kunnalle voi aiheutua suuria taloudellisia riskejä. Tutkimuksessa pohditaan myös kunnan itsensä harjoittaman elinkeinotoiminnan laajuutta ja siihen liittyviä oikeudellisia reunaehtoja. Kunnalla ei voida katsoa olevan vapaata oikeutta kilpailuun samaan tapaan kuin yksityisillä yrittäjillä. Kunnan toiminnalle on aina löydettävä motiivi kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Aikaisemmin on ajateltu, että kunta ei saisi ryhtyä sellaiseen liiketoimintaan, jota yksityiset harjoittavat. On siis haluttu vetää selvä raja yksityisen ja julkisen liiketoiminnan välille. Tutkimus osoittaa, ettei tällaista selvää rajanvetoa ole mahdollista eikä tarpeellista tehdä. Yksityiset ja julkiset toimijat toimivat yhä useammin samoilla aloilla. Erotukseksi yksityisten toiminnasta, kunnan toiminnalta vaaditaan yhteyttä asukkaiden hyvinvointiin. Lisäksi kunta ei saa ryhtyä toimintaan pelkästään taloudellisten voittojen tavoittelemiseksi. Yhden kunnan liiketoiminnan laajentamiseen toisen kunnan puolelle tulisi suhtautua varauksellisesti. Laajentamisen tulisi perustua kunnan asukkaiden hyvinvointiin liittyviin perusteluihin, eikä taloudellisten voittojen saamiseksi. Kunnan harjoittaman liiketoiminnan kohdalla on erotettava toisistaan markkinoilla toimiminen ja voiton tavoittelu. Kunta toimii liikelaitos- ja yhtiömuotoisessa toiminnassa kilpailunrajoitussäännösten mukaisena elinkeinonharjoittajana, jolloin kunnan on toimittava markkinoiden vaatimusten mukaisesti. Markkinoilla toimiminen voi edellyttää, että esimerkiksi maksut asetetaan liiketaloudellisesti kannattaviksi. Tämä tarkoittaa markkinoilla toimimisen vaatimusten täyttämistä, eikä taloudellisten voittojen tavoittelua. Yksityisten yritysten kanssa samoilla aloilla toimiminen voi kuitenkin hämärtää kunnallisten liikelaitosten tai osakeyhtiöiden toiminnan tarkoitusta. Motiivina toimintaan ryhtymiselle ei saa olla taloudellisten voittojen tavoittelu, vaan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kunta voisi ollenkaan saada taloudellista voitto toiminnastaan. Kohtuullista voittoa kunta voi toiminnastaan saada. Tätä voidaan perustella myös sillä, että kestävän kehityksen mukaisesti kunnan toiminnan on oltava taloudellisesti kestävää

Kunnan itselleen ottamat tehtävät ja niiden oikeudelliset reunaehdot

Kuntalain 2 §:n mukaan kunnalla on oikeus ottaa omilla päätöksillään hoidettavakseen vapaaehtoisia tehtäviä. Tässä tutkimuksessa keskitytään kunnan harjoittamaan elinkeinopolitiikkaan, joka on tällaisen kunnan vapaaehtoisen toiminnan huomattavin osa-alue. Kunnan harjoittama elinkeinopolitiikka tarkoittaa kunnan alueen elinkeinotoiminnan edistämistä, kehittämistä ja tukemista. Elinkeinopoliittisen toiminnan tarkoituksena on houkutella kunnan alueelle uusia yrityksiä ja saada jo olemassa olevat yritykset pysymään kunnan alueella. Elinkeinopolitiikan perimmäisenä tavoitteena on edistää kunnan asukkaiden hyvinvointia lisäämällä ja turvaamalla työpaikkoja kunnan alueella. Tavoitteena on myös kunnan elinvoimaisuuden lisääminen, palvelujen tarjontaedellytysten turvaaminen ja kunnan talouden vahvistaminen, sillä elinkeinoelämän vireys vaikuttaa olennaisesti kunnan menestymiseen ja elinvoimaisuuteen. Elinkeinopolitiikkaa kunnat voivat harjoittaa mm. avustamalla ja tukemalla yrityksiä, huolehtimalla yritysten yleisistä toimintaedellytyksistä (toimitilat, tontit, energia, osallistumalla yhtiömuotoiseen toimintaan. Tutkimuksen päätehtävänä on selvittää ne oikeudelliset reunaehdot, jotka kunnan on otettava huomioon elinkeinopoliittisessa toiminnassaan. Vaikka kyse on vapaaehtoisista tehtävistä ja kuntalaissa ei ole tarkempaa sääntelyä näiden tehtävien hoitamisesta, on kunnan kuitenkin noudatettava oikeusjärjestystä myös näiden tehtävien kohdalla. Tavoitteena on siten koota yhteen ne oikeusjärjestyksen säännökset ja periaatteet, joiden vastaisesti kunta ei saa toimia vapaaehtoista elinkeinopolitiikkaa harjoittaessaan. Kunnan vapaaehtoiselle toiminnalle on oikeuskirjallisuudessa aikasemminkin esitetty oikeudellisia reunaehtoja. Tämä tutkimus osoittaa, ettei kaikkien aikaisempien reunaehtojen olemassa ololle löydy enää perusteita. Osa aikaisemmin esitetyistä oikeudellisista reunaehdoista on pohjautunut kuntalain 2 §:n ja sitä edeltäneen kunnallislain 4 §:n väljän säännöksen tulkintoihin. Tutkimus osoittaa, että kunnan on nykyisin otettava huomioon yhä enemmän oikeudellisia reunaehtoja eli toisin sanoen vapaaehtoista elinkeinopolitiikkaa koskevat oikeudelliset reunaehdot ovat lisääntyneet. Kuntalain lisäksi huomioon on otettava perustuslaki, hallintolaki, yhdenvertaisuuslaki, hankintasäännökset, kilpailunrajoitussäännökset ja valtiontukisäännökset. Euroopan unionin jäsenyys on vaikuttanut oikeudellisten reunaehtojen lisääntymiseen, sillä jäsenyyden vuoksi hankintasäännökset ja kilpailunrajoitussäännökset on saatettu Suomessa voimaan ja valtiontukisäännökset ovat osa oikeusjärjestystämme. Tutkimus osoittaa, että elinkeinopolitiikan harjoittaminen on yhä perustellumpaa ja tärkeämpää kuntalain ja perusoikeuksien eli siis kansallisen lainsäädännön näkökulmasta. Kunnan odotetaan toimivan aktiivisesti varmistaakseen työpaikkojen riittävyys ja yritysten sijoittauminen kunnan alueelle. Ristiriitaista on kuitenkin se, että keinot ja toiminnan harjoittaminen ovat entistä rajoitetumpia; kunta ei voi harjoittaa elinkeinopolitiikkaa enää niin vapaasti kuin ennen. EU-oikeus on vaikuttanut olennaisesti siihen, että keinot ja toiminnan harjoittaminen ovat rajoitetumpia. Yhä useampien oikeudellisten reunaehtojen tarkoituksena on yritysten tasapuolinen kohtelu ja yritysten välisen kilpailun turvaaminen. Lähtökohtaisesti kunta voi edelleen tukea yksittäisiä yrityksiä, jotta niiden toiminta jatkuisi kunnan alueella. Huomattavimman muutoksen elinkeinopolitiikan keinoihin liittyvissä oikeudellisissa reunaehdoissa ovat aiheuttaneet Euroopan unionin valtiontukisäännökset, jotka vaikuttavat siihen, miten ja missä laajuudessa kunnat voivat tukea tai avustaa yrityksiä. Lisäksi Euroopan unionin sijoittautumisoikeuden kautta kunta ei saa syrjiä muiden jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajia siten, että niiden sijoittautuminen kunnan alueelle vaarantuu. Kansallisessa lainsäädännössä yhdenvertaisuuden periaate on korostunut perustuslain ja yhdenvertaisuuslain myötä. Kaikkia yrityksiä olisi kohdeltava tasapuolisesti ja ketään ei saisi suosia ilman hyväksyttäviä perusteita. Kunnan olisi myös vältettävä yritysten kanssa sellaisia toimenpiteitä, jotka voisivat vaarantaa toisen yrityksen toiminnan kunnan alueella. Lisäksi kunta toimii liikelaitos- ja yhtiömuotoisessa toiminnassa kilpailunrajoitussäännösten mukaisena elinkeinonharjoittajana, jolloin kunnan on toimittava markkinoilla yksityisten yritysten tavoin ja huomioitava kilpailunrajoitussäännösten asettamat rajoitukset. Tällä tavoitellaan kilpailun vääristymisen estämistä. Lisäksi kunnan tulisi toiminnassaan välttää sellaisia toimenpiteitä, joista kunnalle voi aiheutua suuria taloudellisia riskejä. Tutkimuksessa pohditaan myös kunnan itsensä harjoittaman elinkeinotoiminnan laajuutta ja siihen liittyviä oikeudellisia reunaehtoja. Kunnalla ei voida katsoa olevan vapaata oikeutta kilpailuun samaan tapaan kuin yksityisillä yrittäjillä. Kunnan toiminnalle on aina löydettävä motiivi kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Aikaisemmin on ajateltu, että kunta ei saisi ryhtyä sellaiseen liiketoimintaan, jota yksityiset harjoittavat. On siis haluttu vetää selvä raja yksityisen ja julkisen liiketoiminnan välille. Tutkimus osoittaa, ettei tällaista selvää rajanvetoa ole mahdollista eikä tarpeellista tehdä. Yksityiset ja julkiset toimijat toimivat yhä useammin samoilla aloilla. Erotukseksi yksityisten toiminnasta, kunnan toiminnalta vaaditaan yhteyttä asukkaiden hyvinvointiin. Lisäksi kunta ei saa ryhtyä toimintaan pelkästään taloudellisten voittojen tavoittelemiseksi. Yhden kunnan liiketoiminnan laajentamiseen toisen kunnan puolelle tulisi suhtautua varauksellisesti. Laajentamisen tulisi perustua kunnan asukkaiden hyvinvointiin liittyviin perusteluihin, eikä taloudellisten voittojen saamiseksi. Kunnan harjoittaman liiketoiminnan kohdalla on erotettava toisistaan markkinoilla toimiminen ja voiton tavoittelu. Kunta toimii liikelaitos- ja yhtiömuotoisessa toiminnassa kilpailunrajoitussäännösten mukaisena elinkeinonharjoittajana, jolloin kunnan on toimittava markkinoiden vaatimusten mukaisesti. Markkinoilla toimiminen voi edellyttää, että esimerkiksi maksut asetetaan liiketaloudellisesti kannattaviksi. Tämä tarkoittaa markkinoilla toimimisen vaatimusten täyttämistä, eikä taloudellisten voittojen tavoittelua. Yksityisten yritysten kanssa samoilla aloilla toimiminen voi kuitenkin hämärtää kunnallisten liikelaitosten tai osakeyhtiöiden toiminnan tarkoitusta. Motiivina toimintaan ryhtymiselle ei saa olla taloudellisten voittojen tavoittelu, vaan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kunta voisi ollenkaan saada taloudellista voitto toiminnastaan. Kohtuullista voittoa kunta voi toiminnastaan saada. Tätä voidaan perustella myös sillä, että kestävän kehityksen mukaisesti kunnan toiminnan on oltava taloudellisesti kestävää